Midmap miehistä
Julmuus ja kylmyys eivät ole miesten yksinoikeuksia.
Myös naisilla on oikeus näihin kahteen ominaisuuteen.
Olen monesti kuullut aviomiehien pohtineen, miksi
he saattavat kuulla patterin naksahtavan, kun heidän
vaimonsa avaavat jalkansa. On turha odottaa naisien olevan
rakkauden afroditeja, jos heidän adoniksensa mielummin kuluttavat
aikansa tietokoneiden tai kaljan litkimisen televisioiden edessä,
mieluummin kuin edes vilkaisevat kylvystä palaavaa alastonta vaimoaan.
Toinen syy saattanee olla, että vain kokit ymmärtävät esilämmittää
uunin ennenkuin tunkevat patonkinsa paistumaan, ja hekin pelkästään
työnsä puolesta.
Arki-romantiikka kun käsittää muitakin elementtejä, kuin miesten vallattomat
täkkituhnuleikit yömyöhään ja iltasella.
Miesten tulisi opetella käyttämään sanoja "Rakastan sinua."
Ne käsittävät noin kymmenennes osan arkiromantiikasta.
Liiallinen hokeminen ja näiden sanojen viljely saavat
naiset usein turhautuneeksi. Ei ehkä siksi, että he epäilisivät
oman Arjen Adoniksensa uskollisuutta, vaan he saavuttavat tilan
jonka niin monet miessukupolvet ovat onnistuneet oppimaan vuosien
saatossa meidän puheillemme, nimittäin kuurouden tietyille sanoille.
Toisaalta tarkastellessamme näiden sanojen käyttäjien toista ääriryhmää,
on miesten turha suuttua heidän afroditejensä kysymyksestä
"Rakastatko sinä minua?", sillä tottakai mekin haluamme sen joskus kuulla.
Meidän naisten on aina muistettava, että vaikka miehet olisivatkin käyneet
testosteroni-leirinsä (jota myöskin armeijaksi kutsutaan) lävitse,
on heidän perusluonteensa aina leikkivä lapsi.
Älkää siis nuoret rouvat ihmetelkö, jos löydätte adoniksienne kaapeista
lego-palikoita ja pikkuautoja, tai jos he tulevat vilpittömän iloisiksi
ostaessanne heille lahjaksi lelupyssyn partaveden sijasta.
Tässä tapauksessa vanha sananlasku "Lapsi on terve, kun se leikkii,
larppaaja kun se ei osaa lopettaa" täytyy vääntää muotoon jossa larppaaja
korvataan miehellä. En ole lukenut asiasta tutkimustulosta, mutta voisin
väittää, että suurin osa larppaajista on miehiä.
Miesten on siis turha ihmetellä naisten harrastusta kerätä pehmoleluja tai nukkeja.
Väittämä, joka perustuu naisten alitajuiseen haluun löytää isänsälainen
mies, pitänee osalta paikkansa. Tekisimmekö me todella sen virheen muka
täysin tietoisesti?
Minun isäni on lähes jokaisella alalla yleisnerokas tyyppi, jonka vastuuntunto
omasta perheestä on aina ollut etusijalla. Se lienee ainoa asia,
jossa oma aviomieheni suorasukaisesti muistuttanee häntä.
Etsimmekö me todella elämäämme auttoriteettistä hallitsijaa,
vai kenties jokapaikan palkatonta yleisnakkia,
joka tulee onnelliseksi pystyessään esittämään meille
ritaria valkoisen ratsunsa selässä vaihtaessaan lampun tai
korjatessaan autoamme? Se jäänee jokaisen naisen omaksi päätökseksi.
Lienee poikkeuksetta totta, että jokainen nainen haluaa ritarin valkoisen ratsunsa
selässä, liittymättä sen mitenkään isähahmoon.
Kukapa naisista ei arvostaisi pieniä romanttisia tai kohteliaita eleitä arkipäivässä,
vaikka se sitten tarkoittaisi sitä, kuinka vastaleivottu aviomies intoa puhkuen
kasvot punaisina veisi ensimmäistä kertaa elämässään täyden roskapussin
tapaamaan roskapönttöä, tai sotkisi oman luovan epäjärjestyksensä viemällä
viikon lattialla maanneen pölyisen T-paitansa pyykkikoriin?
Muistakaa kuitenkin oven avaamisen alkuperäinen merkitys:
Keskiajalla arvovaltaiset miehet halusivat naisen kulkevan edellä
salamurhaajien pelossa.
Naiset rakastavat suklaata siinä missä tietokoneen orjat rakastavat kokista
ja sotapelejä. Miesten on turha kuvitella,
etteikö naisten mahdollinen ihannemies todella olisi
sellainen, joka kiihkeän ja pitkän romanttisen yön jälkeen muuttuisi
suklaalevyksi.
Erään miestyypin henkinen selkäranka tuntuu kuitenkin muuttuvan
sulaneeksi sellaiseksi. Eräiden sanontojen mukaan
supisuomalainen mies tekee seksin jälkeen seuraavat asiat:
- Pyyhkii yksisilmäisen kobransa kalsareihin tai lakanaan
- Kääntää selkänsä vaimolleen
- Pieraisee
Ja tämän jälkeen
- Nukahtaa.
Lieneekö siinä yksi syy, miksi naiset suosivat tummia miehiä?
Erilaisen miesmallin etsintä, vai puhdas tiedonpuute siitä,
kuinka muutamissa kulttuureissa naisia todella kohdellaan?
Itse kuitenkin pysyttelen suomalaisessa miesmallissa,
sillä on oman terveytensä kannalta hyvä tietää, että yleensä
ottaen suomalaisten miesten oma koodikieli noudattaa
128-bittistä salausta, jota on lähes turha yrittää murtaa.
Mitä me siitä kostuisimme,
kun kumminkin tiedämme, mitkä kaksi asiaa maamme
miesten päähän mahtuvat?
- Kaikki oikeuden suuttumiseen tai liian todesta ottamiseen pidetään.-
ja tästä takaisin.